tiistai 29. syyskuuta 2015

Sadonkorjuuta- minttukuutioita

Alkaa olla sadonkorjuun aikaa. Kohta koittaa yöpakkaset. Minttu on levinnyt kasvihuoneessa hurjasti. Tuoreenahan se on parasta, mutta kun ei talven yli tuoreena säily millään.


Ensimmäistä kertaa elämässä ajattelin koettaa säilöä minttua pakastaen. Mikäli ruokiin minttua haluaisi käyttää olisi paras keino ilmeisesti pakastaa se öljyn kanssa. Itsellä minttu löytyy useimmiten juomista, joten ajattelin pakastaa sen veteen.

Eli ensin nypin lehdet, pilkoin pieneksi, ripottelin jääpalamuottiin ja kaadoin vettä päälle. Sit pakkaseen jäätymään. Jääpalojen jäädyttyä irrotin kuutiot muotista ja laitoin pakasterasiaan. Pakasterasian laitoin takaisin pakastimeen.

Kätevästi saa rasiasta sitten otettua juoman sekaan raikastamaan muutaman jääpalan aina halutessaan :)

torstai 17. syyskuuta 2015

Ensimmäisiä myytäviä


Nyt lähti tiskirättitouhu lapasesta. Nyt näitä olisi sitten ihan myytäväksi asti.Valmiita rättejä taitaa nyt olla viitisentoista kappaletta ja lisää tulee kovaa vauhtia. :)

Rätit on tehty osa blend bamboo (70% bambua ja 30% puuvillaa) langasta ja osa novitan puuvilla-bambu langasta (52% puuvillaa ja 48% bambu-viskoosia). Ilmeisesti tuo enemmän bambua sisältävä lanka on parempaa sen suhteen, ettei haju tartu niin hyvin. Itselläni on käytössä molemmanlaisia enkä ole huomannut mitään eroa.  Pestä voi koneessa 60 asteessa ja silittää yhdellä pisteellä. Pari vuotta on itsellä ollut vanhin rätti käytössä. Paljon olen pessyt, mutta edelleen hyvin pyyhkii ;)

Rätin hyviä puolia on sen ekologisuus ja hygieenisyys. Olen huomannut, että itse tulee paljon useammin näitä rättejä pestyäkin niin ei pääse pöpöt niin kertymään.

Käytöstä sen verran olen itse huomannut, että parhain imuteho räteissä tulee parin kolmen pesukerran jälkeen ja siitä eteenpäin.

Hinnaksi räteille olen laskenut 8e/kpl + postikulut kirjeenä. Tästä hyvä joululahjaidea, joka menee kätevästi myös painon puolesta tavallisella kirjeen postimaksulla perille. Käyttöön menee varmasti kaikilla. Värivaihtoehtoja on loputtomasti ja tilauksesta niitä teen :)
 Jouluksi jos haluaa vaikka useampiakin niin kannattaa tilata hyvissä ajoin ;) 








keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Lusikkakoru

Yksinkertainen on kaunista. Ainakin oma maku on hyvin yksinkertaista. Tässä toinen hopeaketjukurssin tuotoksista. Lusikka on mummon jäämistöjä. Saa sekin uuden elämän kaulassani.

Panta on tehty 0,8mm hopealangasta ja aikaahan meni se 2 minuuttia. :)

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kalanruotoketju














Hopeaketjukurssia vietettiin viime viikonloppuna ja sen järjesti Jyväskylän kansalaisopisto. Ihanaa hommaa on edelleen. Opettaja oli kärsivällinen ja ammattitaitoinen.

Itselläni suurin osa kurssiajasta meni lenkkejä koruihin tehdessä. Lenkit ehdin veivata ja sahata yhteen oili- kaulukoruun, ruudun mallisiin korviksiin ja tähän ketjuun. Ylikin noita lenkkejä taitaa jäädä, katsotaan mitä niistä keksiin.

Valmiiksi kurssin aikana ehdin tehdä tämän ketjun, jota kutsutaan kalanruotoketjuksi. Lenkit on veivattu 0,8mm langasta 4mm veivillä. Hyvin ohjeita tähän malliin löytyy googlettamalla.

Helmet on pujotettu 0,8mm hopealankaan ja päät on käännetty lenkeiksi.

Koittakaa ihmeessä tätä mallia, hiukan on haastavampi mut ei mikään mahdoton!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Tiskirätti mutkalla



Kesän virkkuukoukut on pölyttyneet nurkassa. Nyt kuitenkin pölyt puhallettu pois ja kaivettu koukku kopasta.


Lankana oli novitan puuvilla-bambulanka/ blen bamboo lanka ja koukkuna 4 koukku (siniraidallisessa 5). Tarkoituksena kokeilla mutkaista tiskirättiä. Mutkia en ennen ole virkannut mutta ajatus on kyllä hyvin selvillä.


Ohje menee jotenkin näin:


1. Virkkaa 47 kjs, joista kolme viimeistä muodostaa seuraavan kerroksen ensimmäisen pylvään. 

2. Virkkaa kolmanteen ketjusilmukkaan koukulta laskien 1 p. Virkkaa 4p. *Jätä kaksi s. väliin. Tee 5 p. (Viides pylväs tulee edellisen kerroksen ketjusilmukkarivin keskimmäiseen silmukkaan.) Tee kaksi kjs. Tee 1 p. samaan s. kuin edellinen p. tee 4p* toista kunnes jäljellä on 5 s. Tee niihin 4p. ja viimeiseen s. 2p. Tee 2kjs. Käännä työ.

Toista 2. kerrosta ja tee rätistä sen kokoinen kuin tahdot. Värien kanssa mielikuvitus on vaan rajana :) 

Ensimmäisen rätin virkkasin 60 silmukalla rätistä tuli aika suuri (siniraitainen). Muissa olen käyttänyt tätä ohjeessa olevaa pienempää silmukkamäärää. 

Kuvassa näkyy myös yksi rätti, jossa on kokeiltu sydänkuviota. Senkin ohjeen laitan jossain vaiheessa.









tiistai 1. syyskuuta 2015

Ketjupunonta alkaa taas

Syksyksi alkaa kääntymään. Kansalaisopistolla starttaa kurssit. Hiukan lähti lapasesta ilmoittautuminen. Tehokkaasti on täyttyneet vapaat viikonloput kaikenlaisista ihanista kursseista. Listalta löytyy hopeaketjupunontaa, hopeasavea sekä uutena materiaalituttavuutena betoni.

Nyt korutarvikkeita kaivellessani iski taas kauhea innostus. Hopealenkkejä ei ole enää, mutta metallisia löytyi varastosta ihan valtava määrä. Pikaisesti käänsin yksinkertaisen rannekorun, johon liitin sydän riipuksen. Toisen korun tein vanhan lusikan varresta ja kiinnitin siihen pienen enkelin roikkumaan. Tästä se taas lähtee ;)