Näytetään tekstit, joissa on tunniste lusikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lusikka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Lusikkakoru

Yksinkertainen on kaunista. Ainakin oma maku on hyvin yksinkertaista. Tässä toinen hopeaketjukurssin tuotoksista. Lusikka on mummon jäämistöjä. Saa sekin uuden elämän kaulassani.

Panta on tehty 0,8mm hopealangasta ja aikaahan meni se 2 minuuttia. :)

tiistai 1. syyskuuta 2015

Ketjupunonta alkaa taas

Syksyksi alkaa kääntymään. Kansalaisopistolla starttaa kurssit. Hiukan lähti lapasesta ilmoittautuminen. Tehokkaasti on täyttyneet vapaat viikonloput kaikenlaisista ihanista kursseista. Listalta löytyy hopeaketjupunontaa, hopeasavea sekä uutena materiaalituttavuutena betoni.

Nyt korutarvikkeita kaivellessani iski taas kauhea innostus. Hopealenkkejä ei ole enää, mutta metallisia löytyi varastosta ihan valtava määrä. Pikaisesti käänsin yksinkertaisen rannekorun, johon liitin sydän riipuksen. Toisen korun tein vanhan lusikan varresta ja kiinnitin siihen pienen enkelin roikkumaan. Tästä se taas lähtee ;)




maanantai 2. maaliskuuta 2015

Ensimmäinen lusikkakoru

Olen nähnyt blogeissa ja kaikilla käsityömessuilla mitä kauniimpia lusikoista taiteiltuja koruja ja esineitä. Itsellekin kaappiin on lusikoita kertynyt ja jokin aika sitten ajattelin testata itse myös. Omat lusikkani eivät ole siis hopeaa vaan alpakkaa pääasiassa.

Hiukan hankaluus on näitä lusikkajuttuja kotioloissa tehdä, sillä ei ole uunia tai mitään muitakaan välineitä, joilla saisi metallin riittävän kuumaksi. Kokeilin kuitenkin meidän sähköuunia. En usko, että on kovin järkevää, joten en suosittele kenenkään muun sitä tekevän muuta kuin omalla vastuulla :D Laitoin siis uunin kuumimmalle lämpötilalla ja lusikat pellille. Uunissa olivat varmaan noin vartin verran ja sit patalaput käteen ja taivuttelemaan. Taivuttamisen tein niin, että ensin käänsin lusikan noin 90 asteen kulmaan pyöröpihdeillä ja leikkasin suurilla sivuleikkureilla lusikan oikeasta kohtaa poikki. Oikeasta kohtaa tarkoittaa sitä, että loppulusikka on mahdollista vielä taittaa lenkiksi, johon voi pujottaa ketjun tai muun kaulanauhan. Kun lenkki on taitettu, kannattaa metalliviilalla tms. hioa terävät reunat. Ylijääneen lusikanvarren laitoin jemmaan seuraavia koruja varten.

Koruun ripustin helmen ketjulla kiinni roikkumaan ja kiillotin lusikan hopeankiillotusaineella.

Tämän projektin aikana ensimmäinen onnistui hyvin, toista taivuttaessa pinnoite meni lusikasta rikki sillä se ei ollut enää riittävän kuuma. Tästäpä siis opin, että kannattaa lämmittää yksi lusikka kerrallaan :) myöskään tämä kotiuunin lämpötila ei ollut riittävä. Taivuttaminen sekä lusikan katkaiseminen oli todella hankalaa kotioloissa. Täytyypä siis alkaa kehitellä seuraavia koruja varten parempaa keinoa. Mielelläni myös vinkit otan vastaan, jos jollain hyviä sellaisia on :)