Tässäpä tämä toisen oven tarina. Myös tämä ovi on lapsuuskotini aarteita. Hyvin on toimittanut virkaa aikoinaan tuvan ovena, nyt toimittaa hyvin kodissani pöydän virkaa. Katsotaan mitä seuraavaksi ;)
Noh, itse projektiin...
Seuraavana olikin ohjelmassa jalkojen kiinnittäminen pöytälevyyn. Se ei ollutkaan sitten ihan niin yksinkertaista. Sinänsä itse kiinnittäminen ei ollut ongelma vaan tässä vaiheessa projektia tuli huomattua että pöytälevy tosiaankin on melkoisen kiero. Pöytälevy ei meinannut asettua jalkojen päälle millään niin että pöytä olisi tasapainossa. Jalkoja piti vielä fiksata siis uudelleen.
Lopulta kuitenkin jalkojen osat kiinnitettiin toisiinsa pitkillä ruuveilla ja jalat ruuveilla kiinni oveen. Ja niin pöytä oli valmis.
Ovi kuitenkin oli tuommoinen ns. ruutuovi joten käytännön kannalta siihen päälle täytyi hankkia lasi. Lasin valitsemisessa täytyi vähän kuitenkin turvautua internetin keskusteluihin aiheesta. Tein hiukan tutkimusta kumpi on parempi: tavallinen vai karkaistu lasi. Kuten arvata saattaa, kyse on loppujen lopuksi mielipide asiasta. Itse päädyin kuitenkin tavalliseen lasiin siitä syystä, että jos karkaistuun lasiin joku kopsahtaa, menee lasi pieniksi palasiksi. Lisäksi karkaistu lasi voi räjähtää pienestäkin kopsahduksesta mikäli lasiin tulee jännitettä. Tavalliseen lasiin tulee vain halkeama jos joku sattuu osumaan. Toki tuon karkaistun lasin hyviä puolia olisi ollut se, että kestää paremmin lämpötilan vaihteluita. Noh. Nyt on kyllä jo hyvin puolitoista vuotta tuo lasi kestänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti